Kun erosta tulee totta, useimmat joutuvat kohtaamaan monia erilaisia tunteita ja ajatus omasta itsestä, taidoista ja arvokkuudesta joutuu koetukselle. Erokriisistä selvittyään pitäisi vielä jaksaa toipua ja muistaa, miten eletään elämää, jossa ei tarvitse taistella jaksamisen, riitelyn, ex-kumppanin tai itseaiheutettujen ongelmien kanssa. On pyydettävä ja annettava anteeksi. Kaikkein vaikeinta on usein antaa anteeksi itselleen. 

“Maailmani hajosi täysin. Pettymys omiin kykyihin hoitaa ihmissuhdetta oli suurin sekä lapsille aiheuttamani tuska.“

Kun maailma hajoaa, pettyy itseensä, omiin kykyihinsä ja satuttaa ihmisiä, joita ei ikimaailmassa haluaisi loukata, on tuska melkoinen. Kaiken tunnekaaoksen keskellä on järjesteltävä arkea uusiksi, käytävä töissä ja pidettävä lasten arjesta huolta. Aluksi arki saattaa kulkea vauhdikkaasti. On paljon tehtävää, järjesteltävää ja arkea yrittää pyörittää mahdollisimman samaan tapaan kuin aiemminkin. Illan hiljaisina hetkinä mieleen tunkeutuu suru, pelko, huoli ja epätoivo. Päivällä ex-kumppanilta tulleet kymmenet viestit iskevät tajuntaan. Välillä niissä halutaan palata yhteen ja toisinaan taas toivotaan elämän olevan viestin saajalla pelkkää kärsimystä. Tai ehkä itse lähettää katkeria ja uhkaavia viestejä. Kun oma tuska kalvaa sisuskaluja, on helpompi syyttää toista. Niin yrittää kostaa maailman romahtamisen ja varmistaa, ettei ole kärsimyksessään yksin.

Epäloogisuus, syyllisyys ja häpeä alkavat nakertaa jaksamista. Hektinen tahti ja kuormittava taloudellinen tilanne vievät yöunet. Kun alkaa olla jaksamisen äärellä, mieliala muuttuu äreämmäksi, vetäytyy kuoreensa ja kulkee kuin laput silmillä. Takaraivossa hakkaa ajatus niistä aikuisista eroista, joissa kaikesta sovitaan keskustellen yhdessä hyvässä hengessä. Tai kenties on kipeän tietoinen siitä, että ero on vastoin omaa normatiivista ajatusta, kulttuuria tai uskontoa. Yksityisestä tulee julkista. Puskaradio kertoo omia totuuksiaan ja niitä saa kuulla viesteinä, puhelinsoittoina, puhutteluina tai ulkopuolelle kaikesta jättämisinä.

“Ero vaikutti jaksamiseen, töissä olemiseen, vanhempana jaksamiseen ja itsetuntoon…Tällä hetkellä tunteet vaihtelevat osittain helpottuneesta kaaottiseen, epävarmaan ja pelokkaaseen tulvista haasteista ja ilkeydenteoista.“

Voi olla, että kriisin hetkellä, ei ajattele järkevästi tai pidemmällä aikajänteellä. Saattaa olla valmis luopumaan kaikesta, kunhan vain toisen uhkailu, syyttely ja pelottelu loppuisivat. Toivoo, että saisi hetkeksi aikaa kaivautua omaan koloonsa turvaan ja rauhaan. Voi olla, että esittää jaksavaa ja pirteää. Aloittaa uusia projekteja ja ottaa lisää vastuuta työssään joko kompensoidakseen syyllisyyttään, osoittaakseen itselleen, että on edes jonkin arvoinen tai välttääkseen hiljaiset hetket, jotka pakottavat vaikeiden asioiden ja tunteiden äärelle. 

Luulen, että hänen yhä jatkuneen uhkailun vuoksi erokriisi jatkuu… tai niin, ettei hän katoa mihinkään ja minun pitää yrittää hyväksyä, että hän on sellainen kuin on. Ero oli todella vaikea.  Mielestäni olisi hyvä, jos ymmärrettäisiin tai edes yritettäisiin ymmärtää sitä, miten pitkään jatkunut kriisi voi vaikuttaa ihmisen toimintakykyyn ja miten se voi näkyä vuorovaikutuksessa saman henkilön kanssa…Mietin myös, olisinko eronnut aiemmin, jos isäni ei olisi kertonut statuksen merkityksestä naimisiinmenon myötä. (Oikeasti-naimisissa oleva on arvostetumpi-miksi?)

Kun usko omaan itseen on pirstaleina, tunteet kulkevat vuoristorataa, on pettynyt itseensä ja kokee epäonnistuneensa ihmisenä, vanhempana sekä kumppanina, ei tarvitse ystäviä tai viranomaisia ympärilleen, jotka tietävät paremmin tai kertovat kuinka kaikki edessä oleva tekee vahvemman. Silloin ei myöskään kaipaa kommentteja siitä, kuinka omat päätökset ovat järjettömiä. Silloin tarvitsee ihmistä rinnalleen. Hetkeksi hengittämään yhdessä, tarjoamaan olkapäätä, nauramaan ja vain olemaan. Erokriisissä oleva saattaa kaivata kaikkein eniten hetken helpotusta ja  unohdusta. Tarvitaan usein kuulevaa korvaa ja herkkyyttä ymmärtää, että hyvää tarkoittavatkin sanat saattavat loukata ja tuntua pahoilta. 

“Jäin vastasyntyneen kipeän vauvan kanssa yksin ja kipuilen sitä edelleen. Masennuin. Erosta on kohta aikaa 1,5 vuotta, mutta toipuminen on prosessin alla edelleen. Ero oli kuitenkin ainoa vaihtoehto.“

Kun lasten arkea pyörittää yksin tai tilanteessa, jossa mikään ei ole varmaa, on totuteltavaa paljon. Kenties on muutettava, taloudellinen tilanne saattaa heiketä valtavasti, lapset oireilla ja olla hämmentyneitä. Loukkaukset, joita syytää toiselle tai saa toiselta, kaihertavat mieltä. Syyllisyys, katumus, itsesyytökset ja luottamattomuus maailman hyvyyteen eivät helpota arkea, jossa jaksaminen on jo muutoinkin kortilla. Silloin tarvitaan ystäviä, jotka saavat jaksamaan hetken, joskus minuutinkin kerrallaan. Tarvitaan rakkautta, ymmärrystä ja hyväksyntää, sillä kukaan meistä ei voi tietää, millaista toisen elämä on tai on ollut. Tarvitaan rakkautta ja rohkeutta seistä rinnalla, kun maailma myrskyää ympärillä. Tarvitaan rakkautta ja uskallusta auttaa ystävä ammattilaisen pakeille, kun huoli tämän jaksamisesta herää suureksi.

Ero romahdutti. Häpesin epäonnistumistani. Itsetuntoni oli mennyttä. Usko ihmisiin oli mennyttä. Oli vaikeaa lähetä aloittamaan elämää uudelleen. Jouduin jäämään sairaslomalle, sillä tuntui, että kaikki kaatui niskaan… Erosta on nyt aikaa 23 vuotta enkä ole täysin käsitellyt asiaa vieläkään. Suhteeseen liittyy niin paljon pahoja asioita, että jotenkin suojelen itseäni niiltä vieläkin. Nyt viimeisen puolen vuoden aikana olen jotenkin alkanut käsittelemään niitä pahimpia asioita ja se on vienyt mielialaani taas alaspäin. Ero oli ehdottamasti oikea ratkaisu ja se olisi pitänyt tehdä jo aikaisemmin.

Kun jaksaa kulkea läpi myrskyn ja helvetin, huomaa arjen asettuvan uomiinsa ja palasten asettuvan paikoilleen. Jonakin aamuna herätessään onni saattaa kutkutella sisuksissa. Ero alkaa tuntua helpotukselta, on joutunut tai saanut pohtia arvojaan ja asenteitaan sekä omia normatiivisia käsityksiään. On oppinut itsestään ja kenties vihdoin ensimmäistä kertaa on tilaa ja mahdollisuus käsitellä omia kipupisteitään. Ensin on toki selviydyttävä kaikesta siitä, mitä eteen tulee, kuljettava läpi melkoisen tulikasteen ja jaksettava uskoa siihen, että on arvokas.

Susanna Ruuhilahti