Yhdistävä tekijä kaikissa ihmissuhteissani on ollut mahdollisuus uhriutua ja olla kumppaniani mukaileva ja ihaileva heittopussi. Olen pohtinut myös sitä seikkaa, haenko tiedostamattomasti suhdetta, jossa voin vapaasti tehdä asioita toisen eteen, unohtaen itseni? Pelkäänkö olla onnellinen vai yritänkö kaikin voimin pitää kiinni siitä, että mahdollinen ero sujuisi helpommin? Miksi tämä rooli tulee esiin jokaisessa ihmissuhteessa ja miksi en uskalla olla oma itseni?

Suhteen alussa koen kumppanini olevan minulle täydellinen, sillä elän tietyssä illuusiossa, jossa kuvittelen kumppanini olevan tietynlainen. Nautin siitä, että saan tehdä asioita toisen eteen ja haaveilla yhteisestä tulevaisuudesta illuusiokumppanini kanssa. Kumppanin oikean persoonan tullessa esiin on suhteen dynamiikka luotu valmiiksi. Minusta on muodostunut suhdetta kasassa pitävä liima, jossa kumppanin kaikki toiveet toteutetaan.

“Pikkuhiljaa molempien itsetunto-ongelmat ajavat suhteen loppuun…”

Kun oma jaksaminen alkaa loppumaan, kumppanikin alkaa olla tyytymätön. Tunnistaessani näitä tilanteita ja pohtiessani suhteen vääryyksiä ja epäkohtia, voin pikkuhiljaa todeta olevani uhri ja sitä myötä vapaasti tyytymätön elämään. Pikkuhiljaa molempien itsetunto-ongelmat ajavat suhteen loppuun, sillä oman persoonani vahva kontrolloinnintarve on välillä hyvin haastavaa. Kun oma tyytymättömyys nousee pintaan, on toisen osapuolen hyvin vaikeaa kohdata se. Vaikka muutos olisi itselleni hyväksi, ei toinen siedä minkäänlaista kritiikkiä ja noidankehä on valmis.

Miksi sitten ajaudun aina tähän noidankehään? Ehkä siksi, että elämä on helpompaa, kun sitä elää jonkun toisen kautta. Sellainen elämä pohjautuu suorittamiseen sekä itsensä että omien tunteidensa laiminlyöntiin. Vaikka toisen onnistumiset tuovat iloa, surussa voi myötäelää ja toisen haaveista voi tulla omia, ei kahdesta ihmisestä voi tulla yhtä.

Olen tullut siihen lopputulokseen, että uhrautuminen on tapani pitää suhdetta kasassa ja vältellä hylätyksi tulemista. Negatiiviset tunteet tekevät luopumisesta helpompaa, kun suhde saavuttaa pisteen, jossa minulla ei ole enää muuta, kun hävittävää jatkamalla suhdetta. Ihmissuhteisiin vaikuttaa myös paljon lapsuus ja lapsuudentraumat. Olen todennut hakevani sitä, mikä tuntuu tutulta ja turvalliselta, vaikka se on itselle haitallista. Suhteen alkuvaiheessa itsetunto-ongelmani jäävät sivuun, kun keskitytään vain toiseen osapuoleen, mutta tämä ei ole kestävä pohja, jos haluaa pidempää suhdetta. Kierteen voin katkaista vain tunnistamalla oman uhrautumiseni, pyrkiä tiedostamaan tämän ja tekemään toisin.

“Suhde perustuu ristiriitojen välttelyyn ja omanarvon tunteeni kasvaa hetkellisesti, kun tunnen olevani hyödyksi toiselle osapuolelle.”

Olen huomannut myötäelämisen lisäävän suhteen riippuvuutta ja sitä kautta omaa turvallisuudentunnetta. Suhteen onnistuminen on enemmän omissa käsissä ja jos omia tunteita ei päästä pinnalle kaikki sujuu helpommin. Suhteissa tämä johtaa siihen, että toisen osapuolen on helpompi rikkoa rajojani. Suhde perustuu ristiriitojen välttelyyn ja omanarvon tunteeni kasvaa hetkellisesti, kun tunnen olevani hyödyksi toiselle osapuolelle.

Alexandra Procope